TAPAHTUMIA

Mäkiauto valmiina kisaa varten...







Koulun ja ryhmiksen yhteiset kevätkarkelot 28.4.2017

1. ja 6.luokkalaisten yhteisprojektina syntynyt Syötä pelleä - taulu.
Herkullisen lounaan jälkeen oli vuorossa pienoista herkuttelua! ;)


Inkkaripäivä Ihalaisissa


Perjantaina 23.10.2015 Ihalaisten koulussa vietettiin inkkaripäivää, johon osallistuivat ryhmisläiset, eskari-6.luokkalaiset ja henkilökunta. Inkkaripäivään oli valmistauduttu useiden viikkojen aikana askartelemalla intiaanitavaroita, sadeputkia, päähineitä, käsi- ja kaulakoruja sekä unisieppareita. Jokaiselle oli arvottu myös oma inkkarinimi. Ryhmisläiset olivat valmistaneet itselleen inkkariviitat ja kaikki muutkin saivat halutessaan pukeutua intiaaniasuun ja maalata itselleen sotamaalauksen.


Päivän aloitukseksi laulettiin Intiaanien laulu. Kaikilla oli myös jokin soitin, kuten kapulat, sadeputki, bongo- tai conga-rumpu. Yhteisen laulun jälkeen jakauduttiin neljään ryhmään kiertämään inkkariaiheisia työpisteitä. Jokaisessa ryhmässä oli sekä ryhmisläisiä, eskarilaisia että eri-ikäisiä koululaisia. Pisteeltä toiselle sai ratsastaa keppihevosilla.


Musiikkipisteellä koulun salissa oli tiipii, jonka ympärille kokoonnuttiin laulamaan ja soittamaan. Saliin oli tuotu koristeeksi myös oikea pitkäjousi ja nuolia.  Aistipisteellä haisteltiin mm. kardemummaa, vaniliinisokeria ja kahvia sekä maisteltiin rusinoita, maissilastuja ja kuivalihaa. Silmät kiinni yritimme aittaa Haukansilmä-intiaanille sulkia päähineeseen. Värityspisteellä oli monenlaisia intiaaniaiheisia värityskuvia, joista sai valita mieleisensä. Rentoutumispisteellä kuunneltiin intiaanimusiikkia ja luettiin intiaaniaiheisia kirjoja.Pisteiden jälkeen kokoonnuttiin vielä jumppasaliin, jossa otettiin yhteiskuva ja huudettiin intiaanien sotahuuto. Lopuksi jokainen sai vielä herkutella ystävyyden- eli lakritsipiipulla.  


Tämän jälkeen nuorimmat lähtivät ruokailemaan normaalisti omille ruokapaikoilleen, mutta 3.-6.luokkalaiset söivät lattialla inkkarityyliin. Ruokana oli hyvää kasvissosekeittoa. Ruokailun jälkeen eskarit-2.luokkalaiset jatkoivat vielä päivää teemaan liittyvällä musiikkiliikuntatunnilla, kun taas 3.-6.luokkalaisilla oli kirjoitustunti, jonka aikana jokainen kirjoitti oman tarinansa inkkaripäivästä. Näistä kirjoituksista koottiin sitten tämä lehtijuttu.


                                                                            Ihalaisten koulun 3.-6.luokkalaiset



Ihalaisten avaruusdiscossa koululaiset, eskarilaiset ja ryhmiksen lapset tanssivat muun muassa Rakettirotan rock and rollin vauhdissa.


Ryhmisläiset, eskarilaiset ja alakoululaiset yhdessä on Ihalaisten koulun arkipäivää

Mynämäessä Ihalaisten koulussa vilisi perjantaina avaruusolioita ja astronautteja, kun eskarilaisten, 1-2 -luokkalaisten ja ryhmiksen yhteinen avaruusteema huipentui avaruusdiscoon ja itseleivotuilla pullilla herkutteluun. Ystävänpäivän kunniaksi mukaan oli kutsuttu myös koulun 3-4 -luokkalaiset.

Se, että monenikäiset lapset ovat yhdessä, ei Ihalaisten koulussa ole mitenkään erikoista, vaan ihan arkipäivää. Ihalaisten koulu on ainoa Mynämäen koulu, jossa esikoululaiset toimivat samassa ryhmässä 1.-2-luokkalaisten kanssa viikon jokaisena päivänä ja koko päivän ajan. Tai on heille tehty luokan viereiseen huoneeseen ihan oma leikkitilakin, mutta mieluiten he viihtyvät luokassa isompien kanssa.
Ja koska ollaan samassa talossa ryhmäperhepäivähoidon kanssa, niin että puolelta toiselle päästään sujahtamaan suoraan eteisen kautta, yhteistä toimintaa syntyy luontevasti myös talon kaikkein pienimpien kanssa.

Esikoululaiset kuljetettiin aiemmin keskustaan eskariin. Kun Jenni Lahtonen tuli kouluun 1-2 -luokkien opettajan vuorotteluvapaan sijaiseksi, hän alkoi kysellä, että voisivatko eskarilaiset tulla samaan luokkaan alakoululaisten kanssa?
Ajatus toteutui ja on 2,5 vuodessa osoittautunut toimivaksi.
– Eskarilaiset ovat todella innolla mukana kaikessa mitä luokassa tehdään. Heitä pitää välillä enemmänkin patistaa leikkimään, Lahtonen naurahtaa.
Opettajalle tällainen yhdysluokka teettää luonnollisesti enemmän töitä, kuten ennakkosuunnittelua, sillä yhdistelmälle eskari ja 1-2 -luokat ei löydy valmista yhdistävää oppimateriaalia.
– Tämä on sellaista palapelin kokoamista. Tässä yhdysluokassa emme etene suinkaan kirjojen esittämässä järjestyksessä, vaan yhteisesti käsiteltävänä olevaan aiheeseen etsimme kirjoista sopivat tehtävät. On paljon mielekkäämpää käydä asiat läpi yhdessä koko porukan kanssa kerralla, kuin käsitellä samaa aihetta kolmeen kertaan noudattaen kolmen eri oppikirjan mukaista järjestystä.
Eikä kaikkia asioita tarvitse edes kirjasta opiskella, vaan ympärillä olevasta elämästä. Eskarilaisten mukaantulo ryhmään on tuonut mukanaan paljon toiminnallisuutta ja kokemisen kautta oppimista, Lahtonen kertoo.

Ryhmässään Lahtosella on tänä lukuvuonna kolme eskarilaista, yksi 1-luokkalainen ja neljä 2-luokkalaista.
Tilastollisesti järjestelystä on seurannut se erikoisuus, että kun lasketaan Ihalaisten koulun oppilasmäärää, esikoululaiset eivät listalla näy, koska vain perusopetuksen oppilaat lasketaan.
– Koulussa on tällä hetkellä siis 21 oppilasta, vaikka virallisessa tilastossa vain 18.
Alakoulun ja ryhmiksen välillä yhteistyö on myös muotoutunut hyvin tiiviiksi arjen yhteisiksi puuhiksi.
– Useamman kerran viikossa tehdään jotakin yhdessä sisällä tai ulkona.
Ryhmäperhepäivähoitajista Oili Santasesta ja Henna Jalosesta onkin tullut Jenni Lahtoselle tärkeitä työpareja.
– Joskus minulla on luokassa vaikkapa lauleskelemassa ryhmiksen kaikkein pienimmät 1-3-vuotiaat, kun omat oppilaani ovat ryhmiksen puolella leikkimässä tai vaikkapa leipomassa, kuten tänä aamuna. Ja pienet ovat aivan onnessaan, kun pääsevät koulun puolelle puuhastelemaan.
Vanhemmilta tulee Lahtosen mukaan paljon hyvää palautetta siitä, että ryhmis ja koulu ovat yhdessä. Sen ansiosta virallinen kouluuntutustumispäiväkään ei aiheuta Ihalaisissa tuleville ekaluokkalaisille perhosia vatsanpohjaan, koska hehän ovat siinä kohtaa ehtineet tutustumaan kouluun jo lähes yhdeksän kuukautta.
Eikä tulevien eskarilaistenkaan tarvitse jännittää omaa tutustumispäiväänsä, heillekin ympäristö ja tuleva opettaja ovat niin ikään jo ihan tuttuja juttuja.
– Ja kyllä tuolla välitunneilla isotkin 3-6 -luokkalaiset tykkäävät tulla puuhastelemaan kaikenlaista ryhmiksen pienten kanssa.

Aika ja avaruus -teema oli yksi alakoulun ja ryhmiksen yhteisistä projekteista. Teematyöskentelyä jatketaan kevään aikana vielä aiheilla Ihmeellinen ihminen, Me tutkijat ja Keväinen luonto.
Avaruutta käsiteltiin piirtelemällä ja askartelemalla planeettoja ja raketteja sekä selvittämällä erilaisia avaruuteen liittyviä asioita. Teeman huipennuksena oli perjantaisen discon lisäksi torstaina tehty luokkaretki avaruuteen, siis Tuorlan planetaarioon.
Avaruus aiheena kiehtoo ja kiinnostaa lapsia aina herättäen myös monenlaisia pohdintoja.
– Yksi polttava puheenaihe teeman aikana on ollut se, missä on Pluto? Lapset ovat kuulleet ja nähneet Pluton planeettojan listalla, mutta ei kaikissa. Olemmekin sitten tiedelehtien avulla saaneet tarkan selvityksen syistä, jotka ovat johtaneet Pluton arvon alentumiseen kääpiöplaneetaksi. Tuorlan planeetarioesityksessäkin tämä tuli varsin selvästi esille.
Paljon on mietityttänyt sekin, että miksei Marsissa muka voisi olla vettä, jos siellä kerta on jäätäkin. Tuorlasta kuultujen viimeisten tietojen mukaan vettä saattaa Marsista vielä löytyäkin.

                                                                                                                                    Sari Honkasalo

Comments